Ainakin yhdessä asiassa Romanian ihmisoikeustilanne on parempi kuin Suomessa. Sen kansalaiset eivät enää joudu suorittamaan asevelvollisuutta. Helsingin sanomien mukaan Romania lopetti asevelvollisuuden virallisesti maanantaina 23.10.2006.

Suomalaisten miesten ihmisoikeuksia sen sijaan sorretaan todennäköisesti vielä ainakin muutaman vaalikauden ajan. Enää asevelvollisuus ei sentään ole tabu, josta pitää vaieta, vaan kritiikkiä sitä kohtaan on esitetty ajoittain melko paljonkin. Mutta kritiikkiä pitää edelleen jatkaa, ilman sitä Suomen armeija ei tule koskaan muuttumaan.

Palkka-armeijaa vastustajille yleinen harhaluulo on, että jos Suomen armeijan sotilaat saisivat palkkaa, heidät voitaisiin tuosta vain lähettää taistelemaan jonnekin maailman ääriin. Mutta eihän se niin mene. Suomen armeija on Suomen puolustamista varten. Palkka-armeijan toiminnasta vastaavat Suomen johtajat aivan samalla tavalla kuin asevelvollisuudenkin aikana. Eikä kukaan ole pelännyt että Suomen kenraalit olisivat lähettämässä asevelvollisuusarmeijaamme kahden aivan muun valtion väliseen sotaan.

Mika Mustalahti

  • Share/Bookmark