Maksuton korkeakoulutus ja tasa-arvo
Vireillä oleva yliopistojen oikeudellisen aseman muuttaminen on herättänyt jälleen keskustelua yliopistokoulutuksen maksuttomuudesta. Tosin, tätä keskustelua on käyty enimmäkseen vain opiskelijayhteisöiden sisällä. Yliopisto-opiskelijoilla on yleisesti suuri hätä ja pelko, että heidän saavutettu etunsa viedään pois ja opiskelusta tuleekin maksullista. Minun kantani tässä asiassa saattoi tulla jo lukijalle selväksi, mutta suosittelen silti jatkamaan.
Perusopintojen (peruskoulu, ammatillinen koulutus ja lukio) maksuttomuus on perusteltua, koska koko kansan luku- ja kirjoitustaito, sekä edes jonkin asteinen yleissivistys ovat selvästi osoittaneet hyötynsä. Nykypäivän yhteiskunnassa luku- ja kirjoitustaito ovat välttämättömiä. Sen sijaan korkeakoulututkinto ei ole.
Korkeakoulutuksen maksuttomuutta perustellaan mahdollisuuksien tasa-arvolla. Siis sillä, että duunarinkin lapsesta voi tulla tohtori. Tämä on sinänsä hieno periaate, mutta tapahtuuko näin todellisuudessa? Kaikki tutkimukset, joissa on selvitetty korkeakouluopiskelijoiden yhteiskunnalista taustaa ovat päätyneet toteamaan, että perhetausta on merkittävin tekijä korkeakoulutukseen hakeutumisessa. Toisin sanoen, ylivoimainen enemmistö korkeakouluopiskelijoista on peräisin perheistä, joissa vanhemmilla on vähintään keskiasteen koulutus. Suomessa koulutus korreloi palkan kanssa keskimäärin erittäin hyvin, mikä tarkoittaa että suurin osa korkeakouluopiskelijoista tulee hyvin toimeentulevista perheistä.
Mitä voidaan näiden tosiasioiden valossa sanoa maksuttomasta korkeakoulutuksesta ja opintotuesta, jonka saajista suurin osa on korkeakouluopiskelijoita. Maksuton korkeakoulutus ja opintotuki ovat suoraa tulonsiirtoa koko yhteiskunnalta sen varakkaimmalle osalle. Korkeakoulutuksen maksuttomuutta voidaan vielä tämänkin jälkeen perustella sillä, että yhteiskunnan varakkain osa maksaa enemmän veroja, joten sen kuuluukin saada jotai myös takaisin. Mutta toisaalta, eikös koko verotuksen ja tulonsiirtojen idea ollut tasata yhteiskuntaluokkien välistä eroa?
Koulutus on mitä suurimmissa määrin investointi itseensä. Kouluttautumalla hankitaan etulyöntiasemaa työmarkkinoille, jotta saataisiin parempi duuni muiden työnhakijoiden nenän edestä. Koulutus on työmarkkinoilla tarvittava hyödyke, josta hyödyn saajan on mielestäni kohtuullista maksaa. Suomen opintolainajärjestelmä takaa kaikille mahdollisuuden opiskella varallisuudesta riippumatta.
Filed under: Juttuja
Aivan kiistatta koulutus periytyy jossain määrin, ja erityisen huolestuttavana pidän, että se on viime vuosina alkanut periytyä taas yhä vahvemmin, vaikka suunta jo oli parempi. Missään tapauksessa en kuitenkaan näe asiaa niin, että tästä syystä lukukausimaksut olisivat perusteltuja, vaan juuri päinvastoin.
Vaikka jo nyt on köyhistä oloista usein vaikeaa lähteä opiskelemaan, se on kuitenkin ylipäätään mahdollista. En millään haluaisi vaikeuttaa sitä entisestään. Siksi pidän ensiarvoisen tärkeänä, että ylläpitäisimme järjestelmää, jossa korkeakoulutus olisi saavutettavissa varallisuudesta mahdollisimman pitkälle riippumatta. Tätä edesauttavat mm. koulutuksen maksuttomuus, riittävä opintotuki sekä edullinen asuminen.
Muistuttaisin vielä, ettei suinkaan nykyään kaikilla aloilla korkeakoulutus ole mikään tae pääsystä johonkin etulyöntiasemaan työmarkkinoilla. Siksikin on kohtuutonta, jos opiskelu vaatii kovia taloudellisia uhrauksia.
Kyllä, köyhistä perheestä on vaikeampi lähteä opiskelemaan kuin hyvin toimeen tulevasta perheestä. Tähän vaikuttaa paitsi se että hyvin toimeen tulevassa perheessä usein kannustetaan enemmän koulun käyntiin kuin köyhässä perheessä, niin myös roolimallin puute. Näihin seikkoihin ei ilmainen koulutus tuo mitään apua.
Mahdollisuuksien tasa-arvo on tärkeä arvo myös minulle. Korkeakoulutksen maksuttomuus ei ole ainoa tapa, jolla tämä voidaan toteuttaa. Koutus voisi aivan hyvin olla maksullista, mutta maksun ei tarvitse tapahtua opiskeluaikana. Maksu opiskelusta voitaisiin periä vasta kun opiskelija on siirtynyt työelämään ja vakiinnuttanut tulotasonsa. Tällä tavalla opiskelun kustannus kohdistuisi hyödyn saajaan, mutta ei rasittaisi opiskeluajan toimeentuloa.
Tällaista menettelyä kutsutaan opintolainaksi. Suomessa opintolainassa on valtiontakaus, mikä tarkoittaa sitä, ettei lainaa tarvitse maksaa takaisin, jos ei ole maksukykyinen. Tässä järjestelmässä opinnoilla olisi erittäin vaikea tehdä tappiota vaikka opiskelusta perittäisiinkin maksua.