Mika Mustalahti

Mika Mustalahden liberaalit kotisivut ja blogi samassa paketissa

Browsing Posts published in October, 2008

En yleensä julkaise blogissani muiden tekstejä, mutta tämä avoin kirje on mielestäni julkaisemisen arvoinen. Lasten sukupuolielinten silpominen, ja sen perusteleminen heidän omalla parhaalla, on mielestäni törkeä ihmisarvon loukkaus.

Korkein oikeus päätti perjantaina 17.10.2008 antamassaan tuomiossa, ettei uskonnollisista syistä tehty poikalapsen ympärileikkaus ole rangaistava teko, jos leikkaus tehdään asianmukaisesti ja kivunlievityksestä huolehditaan.
continue reading…

Elämme jatkuvan muutoksen aikaa, eikä vanhaan staattiseen maailmaan ole paluuta. Meidän kaikkien elämään kuuluu suuria muutoksen hetkiä, kuten peruskoulun päättäminen, opiskelemaan lähteminen, valmistuminen, perheen perustaminen, avioero, eläköityminen ja työttömyys. Jokanen näistä muutoksista on omalla tavallaan stressaava ja raskas. Osa muutoksista on peruuttamattomia, osa väliaikaisia, tai ainakin niiden pitäisi olla. Osa meistä käy läpi vain osan näistä muutoksista, osa kaikki, osa jopa useampaan kertaan.
continue reading…

Tämän päiväisessä Metro-lehdessä oli nostettu esiin muutamia viestejä, joissa otettiin kantaa Etelä-Suomeen suunnitteilla olevaan hiihtoputkeen. Yksi perusteli hiihtoputken rakentamista sillä ettei Etelässä ole päässyt kunnolla hiihtämään pitkään aikaan. Tottahan se on, ettei täällä ole lunta oikein viime talvina ollut. Mutta se ei riitä syyksi rakentaa hiihtoputki, ainakaan julkisilla varoilla.
continue reading…