Viime aikoina on noussut esille monia juttuja, joissa päivitellään tietotekniikan sähkönkulutusta ja verrataan google-hakuja hehkulampun polttamiseen. Minulta on jäänyt näiden juttujen pointti hieman hämäräksi. Halutaanko näillä jutuilla saada aikaan skandaalia vai onko kyse enemmänkin viihdyttämisestä.

Kaikki maksaa ja kaikki kuluttaa ympäristöä, se on fakta. Tehokkaimman tai ympäristöystävällisimmän tuotantotavan tai palvelun löytäminen on hankalaa. Tietotekniikka on huomattavasti tehostanut kaupankäyntiä ja aivan arkipäiväisiäkin asioita, joiden tekeminen vanhalla tavalla saattoi olla paljon haitallisempaa ympäristölle. Paljonko esimerkiksi maksaa ja ympäristöä kuluttaa kirjeen kuljettaminen Helsingistä Inariin? Veikkaan että sähköpostin ympäristökuormitus on pienempi.

Kunkin toiminnon ympäristövaikutusten arviointi vastakkainasettelulla on silti aivan väärä tapa arvuutella mikä niistä on ympäristöystävällisin, koska kaikkia asiaan liittyviä tekijöitä ei mitenkään voida huomioida.

Jos halutaan optimoida yhteiskuntamme energian käyttö, meidän on tällaisen hurskastelun ja provosoinnin sijaan luotava sellainen markkinajärjestelmä, jossa palvelun tai tuotteen hinta korreloi paremmin ympäristövaikutusten kanssa.

Yksinkertaisimmillaan ympäristövaikutukset on otettavissa huomioon energiantuotannossa ja erilaisten polttoaineiden myynnissä. Korottamalla haittaveroja ja laskemalla esimerkiksi työn verotusta saadaan tuotteiden ja palveluiden hinnat vastaamaan niiden ympäristökuormitusta. Tällöin kaikki yhteiskunnan osat tulevat minimoimaan oman ympäristökuormituksensa suosiessaan edullisempia tuotteita ja palveluita. Parasta tällaisessa järjestelmässä on se, ettei kuluttajan tarvitse hetkeäkään miettiä valintojensa vaikutuksia, sen kuin ottaa edullisimman vaihtoehdon.

Ainut haittapuoli tässä on se, että päästöverojen yms noustessa esimerkiksi vanhojen vesivoimaloiden omistajat saavat ns ansiotonta arvonnousua. Ellei sitten ajatella, että vesivoiman omistajat ovat olleet hyvin kaukonäköisiä investoidessaan päästöttömään energiantuotantoon, ja alkavat nyt kerätä investointiensa tuottoa.