Pyöräretki 2004
Saksa - Itävalta - Sveitsi - Italia - Itävalta - Saksa
Toinen pyöräretkeni alkoi Dachausta, jossa kävin katsomassa Natsi-Saksan aikaista keskitysleiriä. Ennen tätä olin vieraillut edellisellä retkellä tapaamani Jonaksen luona Berliinissä, josta myös retken alun kuvat ovat. Dachausta matkani jatkui kohti Itävallan rajan tuntumassa olevaa Fyssenin kaupunkia. Kaupungin lähellä sijaitsee kaksi kuningas Ludwig II:n rakennuttamaa hienoa linnaa, joita kävin ihastelemassa. Fyssenistä matkani jatkui pitkin Via Claudia Augustaa Itävaltaan, jossa pyöräilin parin päivän ajan. Itävallan jälkeen matka jatkui Sveitsissä, jossa pääsin tutustumaan Alppien todelliseen luonteeseen. Vuorten huiput olivat lumen peitossa ja rinteet olivan jyrkkiä. Laaksoissa virtasi vuolaita jokia. Vuoriston mahtavuus saa ihmisen tuntemaan olonsa todella pieneksi.
Sveitsin vierailuni kesti vain pari päivää. Maloja-solalta laskettelin pitkän alamäen Pohjois-Italiaan, jossa vuoristo muuttui vihreäksi. Italian suuret järvet, joista näin Leccon, ovat maineensa veroisia. Järvet rajoittuvat vihreisiin vuoriin, ja niiden vesi on syvän sinistä. Järviltä suuntasin etelään, kohti Italian Rivieraa. Alppien ja Apenniinien välinen alue oli äärimmäisen tasaista ja täynnä peltoja. Tällä alueella ei juuri ollut leirintäalueita, joten päivän etappi piti suunnitella huolella. Ehkä leirintäalueita ei ollut, koska alueella ei juuri ollut mitään nähtävää. Apenniinien ylitys sitä vastoin tarjosi huikeita maisemia ja paljon hikeä.
Lyhyen, puolen päivän, rantalomani jälkeen suuntasin kohti kulttuurikaupunkeja Pisaa ja Firenzeä. Pisan kalteva torni oli kyllä aika vaikuttava näky. Miten ihmeessä niin vinossa oleva torni pysyi pystyssä. Muut osat Pisan kaupungista eivät puolestaan olleet kovin mahtavia. Kaupunki muistutti lähinnä kaatopaikkaa. Tie Firenzeen oli myös kuin olisi ajanut kahden kaatopaikan välissä. Firenze itse oli täynnä vanhoja rakennuksia, mutta epämieluisaksi kaupungin teki sankat pakokaasupilvet, jotka tuntuivat kurkussa ikävästi. Vietinkin siellä vain yhden päivän, jonka jälkeen matkasin junalla Venetsiaan. Se kaupunki olikin vartaansa vailla. Todella erikoinen kokemus.
Venetsian vierailun jälkeen päätin taas hypätä junaan ja matkata nopeasti yli tylsän tasaisen maaseudun Itävallan vuoristoon. Minun olisi kuitenkin pitänyt alkaa pyöräilemään jo hieman aiemmin, koska nyt tulin ohittaneeksi hienoja maisemia Pohjois-Italiassa turhan nopeasti. Erityisen hauska piirre Pohjois-Italiassa oli vuoriston alkaminen kuin seinästä. Ensin maa oli todella tasaista, mutta sitten kuin tyhjästä alkoi vuorenseinämä kivuta kohti korkeuksia. Välissä ei ollut lainkaan kumpuilevaa maastoa. Itävallan puolella oli vuorten huipuilla satanut lunta ja lämpötila oli äkisti laskenut melko alas. En voinut kuvitellakaan yöpyväni ultrakevyessä makuupussissani, joten majoituin hostelleihin. Kiemurtelin pitkin pieniä teitä Mariazellin kaupunkiin, jossa tein lähes u-käännöksen ja lähdin kohti Etelä-Saksaa. Mariazellin lähettyvillä ollut luonnonpuisto tarjosi paljon hyviä maisemia.
Ennen Saksaan palaamista kävin katsomassa Krimmlin vesiputouksia Insbrukin itäpuolella. Vähän sen jälkeen, kun olin ylittänyt Saksan rajan, koko pyöräilyurani ensimmäisen kerran minulta puhkesi rengas. Myös ulkorengas meni tässä haaverissa niin pahasti rikki, ettei sisärenkaan paikkaaminen paljoa auttanut. Onneksi olin jo lähellä maaliani, eikä minun tarvinnut ajaa kovin montaa kymmentä kilometriä rikkinäisellä ulkorenkaalla. Hyviä renkaita ne jokatapauksessa olivat, kestivät 5000 kilometriä. Retkeni viimeinen varsinainen etappi päättyi Königssee-järvelle, joka olikin varsin upea paikka. Järven rannoilta kohosivat vuorenseinämät yli kilometrin korkeuteen lähes pystysuoraan. Muutamat vesiputoukset laskivat järveen satojen metrien korkeudesta.
Alla matkan aikana kirjoittamani päiväkirja, tai sen otteita.
Berliini
Kuvia Berliinistä, jossa vierailin ystäväni Jonaksen luona. Paljon kuvia hienoista ja tärkeistä rakennuksista. Viimeisenä Berliinin päivänäni kaupungissa kulki sateenkaarimarssi, jossa seksuaalivähemmistöt pitivät hauskaa.
27.6.2004 Berlin - Dachau
Junani Dachauhun lähti Berliinistä puoli tuntia jälkeen keskiyön. Istuin junassa mukavasti kunnes kuulin junan kaiuttimista sanat “end station”. Sen jälkeen oloni ei ollut enää niin mukava. Luulin junan jatkavan vielä ainakin pari tuntia pidempään Hallen kaupunkiin, jossa minun pitikin vaihtaa junaa. Nyt olinkin Magdeburgissa, josta en ihan heti päässyt eteenpäin. Sain selville, että Berliinissä samoilta raiteilta oli lähtenyt kaksi junaa samaan aikaan, olin tietysti siinä väärässä. Seuraava juna kohti Dachauta lähti kahden ja puolen tunnin kuluttua, joten koitin saada hiukan nukuttua matkustajille tarkoitetussa taukotilassa. En kuitenkaan saanut unta.
Monen tunnin junamatkan jälkeen viimein saavuin Dachauhun. Olin perillä noin viisi tuntia myöhemmin kuin mitä oikealla junalla olisin ollut, mutta siitä huolimatta päätin vierailla keskitysleirillä vielä saman päivän aikana. Paikka oli karmiva, pystyin helposti kuvittelamaan kuinka tuhannet ihmiset olivat sullottuna mataliin parakkeihin. Ja miten heillä teetettiin raskasta työtä lähialueilla. Leirissä oli ollut noin 40 parakkia, joista jokainen oli yli sata metriä pitkä. Parakeiden perustukset olivat järjestelmällisessä parijonossa.
Sää alkoi näyttää sateiselta heti vierailuni jälkeen, joten aloin etsiä paikka yöksi. Raskaan junamatkan jälkeen päätin palkita itseni hostellilla.
28.6.2004 Dachau - Peissenberg noin 80km
Ensimmäinen retkeni varsinainen pyöräilypäivä. Alun muutamalle kymmelle kilometrille minulla ei ollut karttaa, tiesin vain että minun pitää seurata Ammer-jokea suurelle järvelle. Järven takaa alkaisi karttani. Kuinka ollakaan tie ei aina kulkenut aivan joen varrella, joten eksyin siitä tämän tästä. Iltapäivän aikana saavuin kuitenkin järvelle ja pääsin jatkamaan vielä jonkin matkaa ennen pimeää. Päivän päätteeksi tieni nousi korkean mäen päälle, josta avautui huikea näkymä. Kaukana häämötti oikea vuoristo. Hetkeksi pysähdyin mäen laelle ihailemaan näkymää.
29.6.2004 Peissenberg (580m) - Reutte 70km
Aloitin tämän päivän ajoissa, jotta ehtisin tutustua illalla Fyssenin lähistöllä oleviin linnoihin. Valitsin reitikseni pienen metsätien joen varrella, mikä kyllä tarjosi kivoja näkymiä, mutta ei edistänyt matkantekoa. Keskipäivään mennessä olin edennyt vain noin 25 kilometriä. Siirryin isommille teille ja jatkoin suorempaan kohti Fysseniä. Parin tunnin päästä saavuin Fysseniin ja pääsin ihastelemaan hienoja linnoja. Linnat, vuoret ja järvet muodostivat mahtavan kokonaisuuden, jota olisi ihastellut pidempäänkin.
Linnojen jälkeen suuntasin kohti Itävaltaa ja Alppeja. Pyöräilin vuorten välisessä laaksossa kohti Reutten kaupunkia. Se oli juuri niin hienoa kuin mitä olin odottanut. Hienoja maisemia ja rankkoja mäkiä tämän tästä. Vaikka Hollanti onkin pyöräilyn luvattu maa, niin toisaalta pyöräily on Alpeilla helpompaa. Siellä ei voi eksyä reitistään kovin kauas, ilman että joutuisi nousemaan satoja metrejä ylöspäin.
30.6.2004 Reutte (850m) - Imst 60km
En nukkunut yöllä kovin hyvin, mutta se ei haitannut. Jatkoin pyöräilyä aamukymmeneltä seuraamalla Via Claudia Augustan pyöräilyreittiä. Reitti muuttui kokoajan huonommaksi ja huonommaksi. Lopulta ajoin jyrkkää ylämäkeä tietä, joka enemmän muistutti joenuomaa, kuin polkua. Viimein pääsin solalle, josta alkoi alamäki kohti seuraavaa laaksoa. Jatkoin Via Claudia Augustan seuraamista ja päädyin taas hieman erikoisiin pyöräilypaikkoihin. Tällä kertaa koitin pyöräilin metsässä kiemurtelevaa polkua lehmiä väistellen. Se oli varsinaista luomumaitoa, lehmät laidunsivat metsässä.
Aurinko paitsoi lähes pilvettömältä taivaalta ja jouduin leiriytymään 20 kilometriä aikaisemmin, kuin mitä olin suunnitellut. Leirintäalue Imstissä oli mukava. Siellä oli iso televisio ulkona ja ihmiset kerääntyivät illalla katsomaan jalkapalloa sen äärelle. Siellä oli mukava tunnelma, vaikka en ymmärtänytkään paljoa heidän puheestaan.
1.7.2004 Imst (828m) - Scuol 86km
Tämän yön nukuin todella hyvin, ehkä parilla siiderillä edellisenä iltana oli osuutta asiaan. Aamu oli aika pilvinen, mutta sateen riski näytti minusta aika pieneltä. Pilvinen päivä teki hyvää hieman kärähtäneille käsilleni. Vasta Sveitsin rajalla pilvisyys muuttui sateeksi, mutta sade ei silti ollut kovin rankaa, ja onneksi löysin pienen sahan, jonka varastorakennuksen suojissa odottelin pahimman sateen laantumista. Jo jonkin aikaa pyöräiltyäni muistin, että eurot eivät Sveitsissä kelpaa. Onneksi löysin huoltoaseman, jossa pystyi myös vaihtamaan rahaa.
Huoltoaseman kassa kertoi minulle, ettei seuraavaan kaupunkiin ole montaa ylämäkeä, eikä edes kovin jyrkkiä. Tämä pitikin paikkansa, kaupunkiin mennessä oli vain yksi ylämäki, mutta se alkoi huoltoasemalta ja päättyi kaupunkiin. Noin kymmenen tasaisesti nousseen kilometrin jälkeen koko juttu alkoi naurattaa.
Äiskä lähetti tekstarin illalla, mutta en pystynyt siihen vastaamaan. Jostain syystä puhelimeni ei suostunut yheistyöhön paikallisten verkkojen kanssa.
2.7.2004 Scuol (1243m) - Vicosoprano 84km
Perhanan kristityt. Kilisyttelevät kirkonkelloja joka tunti, yölläkin. Eipä tullut yöllä paljoa nukuttua. Aamulla ei eilisistä sateista ollut tietoakaan, aurinko paistoin muutaman pilven välistä. Päivän suunnitelma oli nousta St. Morizin kaupunkiin ja katsella sieltä jokin kiva paikka yöksi. Matka eteni kuitenkin luultua nopeammin ja saavuin kaupunkiin jo neljän tunnin ajon jälkeen. 600 metrin nousu Scuolista ei ollutkaan niin raskas.
Ajattelin ensin ottaa yöksi hostellin ja pestä vähän vaatteita, mutta koska kaikki hostellit olivat täynnä päätin jatkaa seuraavalle leirintäalueelle ja jättää vaatteiden pesun myöhemmäksi. Seuraava leirintäalue oli monta sataa metriä alempana Vicosopranossa. Sain lasketella kevyesti monen monta kilometriä. Alhaalla minulle selvisi miksi kaikki alueen hostellit olivat täynnä. Vicosopranosta starttaisi seuraavana aamuna suuri urheilukilpailu, Gigathlon. Gigathlon viidestä osalajista, maantiepyöräily, maastopyöräily, uinti, marathon ja rullaluistelu. Siinä vasta haastava laji.
3.7.2004 Vicosoprano (1067m) - Lecco 100km
Gigathlonistit starttasivat urakkaansa aamulla kuudelta, minä vielä nukuin. Illalla läheiselle pellolle pystytetty telttakylä oli purettu jo kun heräsin. Pienellä tiellä etelään päin oli kova liikenne, joka helpotti vasta kun sen vierelle ilmestyi moottoritie. Myöhemmin päivällä sain ajella Leco-järven rannalla kiemurrellutta tietä, joka tarjosi todella mahtavan kokemuksen. Aurinko porotti ja syvän sininen vesi kimmelsi lähes kirkkaan vihreiden vuorten keskellä.
Italialaisten kielitaito ansaitsee kiitoksen, tähän saakka olen löytänyt englanninkielistä palvelua kaikkialla, missä olen sitä tarvinnut. Kaikissa kaupoissa kassat puhuvat sujuvaa englantia, tämä saattaa kyllä johtua myös siitä, että olen nyt turistien suosimalla alueella. Löysin mukavan leirintäalueen Lecon eteläpuolella olevan pienen järven rannalta.
4.7.2004 Lecco (214m) - Cremona 100km
Sunnuntai ei onneksi ole Italiassa niin kovin erikoinen päivä, toisin kuin Saksassa. Siellä koko valtio nukahtaa yhdeksi päiväksi viikossa. Kaupat olivat auki, mikä oli suuri onni, koska en ollut mitenkään ottanut sunnuntaita huomioon eilisessä kauppareissussani. Tämän päivän tavoite oli päästä sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Cremonan kaupunkiin. Tie sinne oli vilkkaasti liikennöity, mikä Italiassa tarkoittaa samaa kuin todella vaarallinen. Kuljettajien itsesuojeluvaisto on kertakaikkiaan olematon Italiassa.
Enää täällä maaseudulla en löytänyt englanninkielen taitoisia italialaisia. Sen sijaan yhden saksalaisen pojan kanssa juttelin pienen tovin, hän oli ajelemassa vanhalla autollaan ympäri Italiaa.
5.7.2004 Cremona (46m) - Parma 60km
Tänään otin rennosti ja jäin vielä vähäksi aikaa juttelemaan saksalaisen kanssa. Hän kertoi että oli maksanut autostaan 150 euroa. varsin hyvä ostos, sanoisin. Päivä oli todella kuuma, edellisenä päivänä olin ajatellut, että olisin ehkä voinut kavuta Apenniineillä sijaitsevalle leirintäalueelle, mutta onneksi en ollut lähtenyt sitä tavoittelemaan. Yksi “lomapäivä” pitää aina väliin saada, jottei elimistö liiaksi rasitu.
Parma oli itseasiassa aika kaunis kaupunki. Sillat olivat kukilla koristellut ja keskuspuiston valkeat kävelytiet suorastaan häikäisivät silmiä. Leirintäaluekin sijaitsi vanhan linnoituksen, Citadellan, sisällä.
6.7.2004 Parma (56m) - Ameglia 122km
Aamulla en ollut uskoa silmiäni, teltassani oli kymmeniä, ellei jopa sata hyttystä. Teltan oven vetoketju oli jäänyt noin 5 cm auki, mikä aiheutti tämän tragedian. Heräsin aikaisin, jotta voisin ajaa mahdollisimman pitkään inhimillisissä olosuhteissa. Tänään lähtisin ylittämään Apenniineja.
Olin laskenut itselleni hyvän reitin, jota pitkin tulisi mahdollisimman vähän nousuja. Parin kymmenen kilometrin ajon jälkeen tein kuitenkin pienen suunnistusvirheen, ja jouduin pienelle kiertotielle. Nousua kertyi yli 400 metriä enemmän, kuin mitä olin suunnitellut. Ylitin Apenniinit Passo Della Cisan kohdalta, joka on 1041 metriä merenpinnan yläpuolella. Päivän noususummaksi tuli arviolta 1500 metriä, mikä kyllä tuntui jaloissa.
Leirintäalueiden hinnat kohosivat mitä lähemmäs Rivieraa tulin. Rivieran rannalla sijaitsevista leirintäalueista joutui pulittamaan jopa 16 euroa. Melkoinen hinta siitä että saa pystyttää telttansa ja käydä suihkussa. Rusketusrajani herättivät pientä hilpeyttä muissa leirintäalueen asukeissa. Minkä kyllä ymmärsi kun katsoi peiliin. T-paidan ja pyöräilyshortsien rajat olivat kuin kynällä piirretyt.
7.7.2004 Ameglia (20m) - Viareggio 50km
Aamulla tein aika tarkan suunnitelman siitä, miten reittini kulkisi tästä aina Itävallan rajalle saakka. Kuitenkin jo iltapäivällä poikkesin suunnitelmastani. Jäin leirintäalueelle parinkymmenen kilometrin päähän Pisasta ja vietin iltapäivän Välimeren rannalla. Olisihan se ollut aika outoa käydä Välimerellä saakka ilman että edes ui siinä.
Aamulla kävi myös harmillinen onnettomuus, telttani putki hajosi. Pienempi kaariputki hajosi kun olin irroittamassa sitä teltasta. Onnistuin kuitenkin virittämään teltan jotenkin pystyyn vielä illalla. Onneksi ei satanut, silloin se olisi ollut aika ikävä.
8.7.2004 Viareggio (3m) - Florence (Firenze) 105km
Heräsin jälleen melko aikaisin, jotta ei tarvitsisi ajaa kauheassa helteessä. Aamupäivä olikin vain mukavan lämmin, kun aurinko paistoi pilvien takaa. Pisan torni oli todella hurjan näköinen. Jotkut hullut olivat sen huipulla katselemassa maisemia, minulle olisi pitänyt maksaa melko paljon että olisin sinne mennyt.
Firenzeen kulkeva tie oli todella ruuhkainen, eikä pakokaasuissa ollut kiva ajella. Tien varretkaan eivät olleet kovin houkuttelevat. Tupakkiaskeja oli parin metrin välein ja muut roskat päälle. Ei mitenkään silmiä hivelevä päivä, pikemminkin kirvelevä.
Firenzen leirintäalueella oli oikea pyöräilijöiden kokoontumisajo. Sattumalta laitoin telttani toisten pyöräilijöiden viereen. Toinen heistä oli Uudesta Seelannista ja toinen USA:n Arizonasta. Juttelimme pitkään yöhän mäen päällä olleen feikki David-patsaan luona.
9.7.2004 Florence (50m) - Mestre 10km
Uusi Seelantilainen Alan oli jo lähes pakannut tavaransa kun minä vasta heräilin. Hän lähti kohti etelää ja Roomaa, minä lähdin tutustumaan Firenzeen. Parin tunnin kiertelyn jälkeen olin saanut tarpeekseni pakokaasujen täyttämistä kapeista kaduista. Vanhat patsaat ja rakennukset eivät vaikuttaneet kovin mielenkiintoisilta, joten päätin lähteä kohti Venetsiaa.
Amerikkalainen oli juuri pyöräillyt Venetsiasta Firenzeen ja neuvoi minua ottamaan junan, koska matka oli ollut todella tylsä, näin teinkin. Juna oli todella halpa, vain 15 euroa. Maisemat matkan varrella eivät tosiaan olleet kummoisia, tasaista ja tasaista, peltoja ja lisäää peltoja. Saavuin perille Venetsian rantapuolelle vain muutamia minuutteja ennen pimeää, joten minulla oli kiire löytää leirintäalue. Pimeässä pyöräily Italiassa ei ollut toivelistallani ykkösenä. Onnistuin kuitenkin löytämään teltalleni paikan ajoissa.
10.7.2004 Mestre (3m)
Aamulla ennen Venetsiaan tutustumista näin tutun oloisen miehen, mutta en heti tunnistanut häntä. Vasta kun hän sanoi, että olimme tavanneet puolitoista viikkoa aikaisemmin, tunnistin hänet. Olimme tosiaan tavanneet Reutten kaupungin jälkeen ja ajaneet yhdessä hänen tyttöystävänsä kanssa jonkin matkaa. Olipa pieni maailma.
Äitini, joka myös oli samoihin aikoihin lomailemassa Italiassa yhdessä pikkusiskojeni kanssa, oli aikaisemmin kertonut, ettei ollut pitänyt Venetsiasta. Minä kuitenkin pidin siitä. Ainoa miinuspuoli oli, että paikan pizza oli hirveää. Aikaisemmin olin Italiassa syönyt yhden pizzan, Apenniinien huipun paikkeilla olleessa ravintolassa, se oli paras pizza minkä olen eläessäni syönyt.
Ehkä syy miksi pidin Venetsiasta oli sen puhtaus. Siellä ei ollut autoja eikä skoottereita, vain joitain moottoriveneiden tupsautuksia. Syrjäisemmät kujat olivat myös melko rauhallisia ja viihtyisiä. Opin nopeasti, että turistien karttoihin merkattua paksua “value of interest” viivaa tuli välttää kuin ruttoa, siellä ei nähnyt oikeaa Venetsiaa.
11.7.2004 Mestre - Villach 30km
Yön aikana taivaalle oli kerääntynyt tummia pilviä, mutta vielä ei satanut. Lähdin juna-asemalle, jotta pääsisin Italian ja Itävallan rajalle mahdollisimman nopeasti. Tasainen maaseutu ei innostanut pyöräilemään. Asemalla kukaan virkailijoista ei osannut englantia, onneksi takanani jonottanut tyttö osasi, ja hän hoiti minulle lipun.
Lähes koko junamatkan satoi vettä, mutta hetkeä ennen kuin pääsimme perille, sade lakkasi. Lähdin pyöräilemään Tarvision kaupungista alaspäin kohti Villachia. Maisemat olivat taas suurenmoisia, olivat olleet jo jonkin aikaa Italian puolellakin. Vuorten huiput olivat niin valkoisia, että päättelin siellä sataneen lunta. Perillä Villachissa hostellin vastaanotto kertoikin, että näin oli käynyt. Hostelli oli minulle ainut vaihtoehto näin kylmällä ilmalla. Makuupussini extreme raja oli +5, comfort +12.
12.7.2004 Villach (500m) - Unterburg 80km
Aamupäivällä pilvet olivat todella matalalla. vuorista näkyi vain juuret, joten mielikuvitukselle jäi paljon tilaa. Mitenkähän korkea tuokin on? Iltapäivällä aurinko rupesi pilkahtelemaan vähän useammin pilvien välistä ja lämpötila nousi hieman, ei kuitenkaan tarpeeksi, jotta olisin uskaltautunut makuupussiini yöksi.
Hakeuduin Unterburgin hostelliin yöksi, tai oikeastaan se oli halpa hotelli. Huoneessani oli pöytä, pari tuoliä, yöpöytä, kaappi, televisio ja pesuallas, ja hintaa oli vain 16 euroa. Rivieralla maksoin saman telttapaikasta.
Olin sen verran ajoissa perillä, että käväisin paikallisella golfkentällä. Kenttä houkutteli pelaamaan, mutta minun budjetillani se ei ollut mahdollista. Rangelle pääsin testaamaan uusia drivereita. Varsin mallikkaasti pallot lensivätkin hyvällä ajurilla. Tasaisesti noin 200 metriä ja vieläpä suoraan, vaikka en ollut mailoihin koskenut viikkoihin.
13.7.2004 Unterburg (460m) - Mühlen 63km
Aamulla olin vielä vähän epävarma, pitäisikö lähetä vai jäädä, sen verran epävakaiselta näytti sää. Mutta kun kuulin, että päivästä tulisi aurinkoinen, niin päätin lähetä. Kyllähän se aurinko sieltä päivän aikana pilkistelikin, mutta tuuli teki ilmasta viileän.
Päivässä ei oikeastaan ollut mitään erityistä. Vain 50 kilometriä tasaista nousua, alamäkiä ei oikeastaan ollut lainkaan. Parissa kohtaa näytti siltä että nyt noustaan parisataa metriä pystysuoraan, mutta aina tie löysi jonkun raon josta pääsi loivemmin.
14.7.2004 Mühlen (960m) - Leoben 93km
Olipa kylmä yö, vietin sen teltassa. Ei olisi pitänyt. Knittelfeldin turisti-infosta sain tietää, että aamulla oli ollut vain 6 astetta lämmintä, melko vähän minun makuupussilleni. Matkasin eteenpäin etsien edullista hostellia. Löysinkin Leobenista hostellin, joka maksoi vain 16 euroa yöltä, saman kuin se halpa hotelli. Olin väsynyt ja nukahdin aikaisin.
15.7.2004 Leoben (541m) - Mariazell 80km
Koko päivän satoi hiukan. Aika ankea ilma. Onneksi sade ei ollut rankaa, ja se ei kastellut läpi saakka. Itseasiassa sade saattoi olla hyvä juttu, koska sain pilvien ansiosta muutamia hyviä kuvia.
Kylmä ilma laittoi taas etsimään sisämajoitusta. Kävin ensin hostellissa vähän ennen Mariazellia, mutta se olisi maksanut 28 euroa, päätin jatkaa eteenpäin. Mariazellin turisti-infosta sain kuulla yksityisestä majoituksesta, jota eräs nainen piti yläkerrassaan. Tämä oli aivan kaupungin keskustan tuntumassa, eikä ollut todellakaan kallis, vain 13.5 euroa yöltä. Ystävällinen nainen majoitti minut yläkertaansa täksi yöksi.
Kapfenderin turisti-infossa, jossa kävin aikaisemmin, minusta tuli TV-julkkis. Paikallistelevisio tuli kuvaamaan sinne juttua kun olin asioimassa. Sattumalta englantini ei takellellut yhtään.
16.7.2004 Mariazell (868m) - Aigen 132km
Aamupäivällä vielä hiukan tiputteli vettä, mutta sitten sää muuttui aurinkoiseksi. Itävallan luonto näytti minulle parhaimpansa Eisenwurzen luonnonpuistossa. Ajamani tie kiemurteli sen läpi kapeaa solaa pitkin. Solan pohjalla vuolas joki pauhasi alituiseen. vain hetkittäin joki virtasi rauhallisesti. Joki oli koskenlaskijoiden suosima.
Aurinkoisessa säässä on toki mukava ajella, mutta ihan näin pitkää päivää en ollut suunnitellut. Kuvittelin, että jossakin joen varressa on oltava leirintäalue, mutta eipä vain ollutkaan. Piti vain jatkaa eteenpäin kunnes sellaisen löysi. Viimein tärppäsi Aigen kylässä.
Vähän minun jälkeeni leirintäalueelle tuli tsekkiläinen poika Pavel. Hänellä oli matkatavaroita varmasti riittävästi. Hän kertoi tavaraa olevan noin 50 kiloa, minulla sitävastoin oli vain 15 kiloa kantamusta. Hänen kanssaan oli mukava jutella ja kuulla, miten Tsekeissä on alkanut EU jäsenyys.
17.7.2004 Aigen (660m) - Radstadt 72km
Aamulla vettä oli joka paikassa. Onneksi aurinko tuli avuksi ja kuivasi telttani ja ajohousuni. Märillä housuilla on ikävä ajella. Lähdimme Pavelin kanssa aika myöhään liikkeelle, noin kymmeneltä. Ajoimme rauhallisesti pitkin Eunradwegiä, kunnes puolessa välissä Pavelilta puhkesi rengas. Ihme, että oma pyöräni on kestänyt näin pitkään ilman ainoatakaan murhetta. Koska kumpikaan ei ollut renkaan paikkaamisessa kovin kokenut, hommassa kesti noin tunti, mutta saattin se taas ilmaa täyteen.
Aurinko paistoi lähes koko päivän. Vain silloin tällöin pääsimme suojautumaan auringolta pilvien tai metsän alle. Myöhästyimme parikymmentä minuuttia kauppojen aukioloajoista, ja koska nyt oli lauantai, joudun elämään huomisen sämpylöillä rusinoilla ja pastapaketilla.
Sain vihdoin korjattua teltan putket leirintäalueen isännän verstaassa. Nyt teltassa voi nukkua ilman että tarvitsee kokoajan pelätä koska se romahtaa.
18.7.2004 Radstadt (858m)
Pavel lähti aamulla ajamaan kohti Zellerseetä, ja minä lähdin läheiselle golfkentälle. Aluksi ajattelin vain katsella paikkoja, mutta kun huomasin heiltä saavan vuokrattua vähän mailoja ja greenfeen harjoittelukentälle edullisesti, niin minähän jäin vähän pelailemaan. Pelaaminen sujui kuin unelma. Ikinä aikaisemmin en ole rauta ysillä lyönyt 120 metrisiä lyöntejä ja löytänyt palloa ennen alastulojälkeään. Siellä oli ilo pelata, mutta missäpä golfia ei olisikaan ilo pelata.
Kun olin 6 tai 7 kertaa kiertänyt harjoituskentän, olin jo aika väsynyt, joten lähdin teltalle. Leirintäalueella kuulin uima-altaan kutsuvan loiskeen, ja haukattuani palan sämpylää sinne hyppäsinkin. Loppupäivän loikoilin auringossa ja tasoittelin rusketusrajoja, mutta taisinkin vain tehdä niitä lisää.
19.7.2004 Radstadt - Zell am See 75km
Vähän sen jälkeen kun olin herännyt kuulin kuinka vesipisaroita alkoi kiihtyvällä tahdilla tippua telttani kattoon. Päätin sittenkin vain kääntää kylkeä ja odotella. Pieni ukkoskuuro loppui lyhyeen, mutta ehti kastella kaiken. Aurinko kun ei paistanut, niin jouduin pakkaamaan teltan märkänä. Kuuron ansiosta ilma ei ollut tukahduttava kuuma, ainoastaan lämmin.
Onnistuin edellisenä päivänä polttamaan niskani golfkentällä, onneksi palanut iho ei pahasti kiukutellut pyöräilypaidasta. Olin sitten unohtanut ottaa aurinkorasvan mukaan golfkentälle.
Zeller am See oli todella turistien suosima alue. Leirintäalueen maksu lähes tuplaantui edellisestä. Syykin kyllä selvisi, alueella oli mahdollista lasketella ympäri vuoden. Leirintäalueella telttaa kasatessa kuului jälleen ikävä rusaus. Telttani putki meni jälleen kerran rikki. Onneksi leirintäalueella oli verstas, jossa sain leikattua putkesta lohjenneen palan pois. Nyt sillä pystyi taas nukkumaan.
20.7.2004 Zell am See (755m) - Zell am Ziller 107km
Tauern pyörätiellä kävi melkoinen vilske, kymmeniä pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita oli lähtenyt viettämään kaunista kesäpäivää liikunnan merkeissä. Ulkoilijoiden määrä koki kuitenkin dramaattisen romahduksen Krimmlin vesiputousten kohdalla, josta alkoi yli 600 metrin nousu 6 kilometrin matkalla.
Vesiputoukset olivat kyllä hienot, mutta jonkun yksityistä omaisuutta. Jotta olisi päässyt katsomaan putouksia läheltä, olisi pitänyt maksaa 1,5 euroa ja jättää pyörä kauemmaksi. Tyydyin näkemään putoukset vähän kauempaa. Vähän matkaa nousua noustuani, pystähdyin tien levikkeelle katselamaan putouksia. Sattumalta paikalle pörähti noin viisi suomalaista moottoripyörää. Menin sitten tervehtimään heitä. Hetken aikaa he katsoivat ihmeissään, että mikäs mies siinä suomea puhuu, ja sitten vasta huomasivat, että olin polkupyörällä liikkeellä. Siihen he vain totesivat, että “Kaverit pitivät meitä hulluina kun lähdimme moottoripyörillä matkaan, mutta kyllä sinä ole ihan ylikahjo.” Otin tämän kohteliaisuutena.
Pitkän nousun jälkeen pääsin taas laskettelamaan alamäkeä. Kymmenien kilometrien pituisen alamäen aikana kisailin hiukan autojen kanssa ja ohitinkin yhden rauhallisemman kuljettajan. Tyhmänrohkeaahan sellainen meno polkupyörällä oli, mutta selvisinpä.
21.7.2004 Zell am Ziller (600m) - Unken 113km
Aamulla telttani oli sen näköinen, kuin olisin nukkunut vesiputouksen alla. Vettä oli kaikkialla. Kuivasin suurimmat vedet pyyhkeellä, jonka laitoin pyörän perään lepattamaan, ja laitoin teltan kasaan vaikka se ei ollutkaan vielä ihan kuiva. Kasatessani telttaani, huomasin isomman telttaputkeni olevan aivan murtumispisteessä. Haltin multisport 1400 ei ollut oikein tyydyttänyt.
Päivä oli mukavan lämmin, juuri sopiva pyöräilylle. Alun 40 kilometrin alamäki taittui alle puolessatoista tunnissa, joten pääsin etenemään päivän aikana melkoisen matkan. Leirintäalueelle saavuttuani oli taas vuorossa teltan korjausta. Tällä kertaa ajattelin kokeilla putken teippaamista. Olihan putki yhden yön kestänyt hiukan murtuneena, niin kai se muutaman vielä kestää kun sitä hiukan vahvistaa.
22.7.2004 Unken (560m) - Königssee 33km
Ensimmäinen puhjennut rengas polkupyöräretkeilijän urallani oli totta vähän sen jälkeen kun olin ylittänyt Saksan rajan. Eikä kyseessä ollutkaan ihan pikkureikä. Koko ulkorengas oli revennyt ja siinä ammotti sormen mentävä reikä. Mihin ihmeeseen olin ajanut. Tiellä ei näkynyt mitään mistä tuollainen vahinko olisi voinut johtua. Ensimmäinen paikkausyritykseni oli onneton ja kumi puhkesi uudestaan vain parinsadan metrin päässä. Toisella kertaa paikkasin vähän enemmän ja kumi kesti jopa pari kilometriä, kunnes lässähti taas. Nyt laitoin renkaaseen isoimman paikan, minkä rasiasta löysin. Sillä rengas kestikin perille Königsseen rannalle, mutta tyhjeni nopeasti illan aikana.
Alkuperäinen suunnitelmani oli pyöräillä Kehlsteinin huipulle, jonne natsit olivat rakentaneet puolueelleen jonkun rakennuksen. Nyt kuitenkin se saa jäädä toiseen kertaan, noin huonolla renkaalla en sinne pääse. Jälkeenpäin ajateltuna, olisihan sinne voinut jollakin muullakin mennä.
23.7.2004 Königssee (590m)
Tie jonka vieressä telttani oli ollut, olikin aika vilkas. En oikein nukkunut hyvin. Aamulla lähdin kiertämään itse Königsseetä, joka olikin ainakin yhtä mahtava kokemus kuin vuoren huipulla nököttävä rakennuskin olisi ollut. Lähdin turisti-infon huolehtivaisen tytön neuvoista huolimatta kulkemaan järven toisella reunalla kulkevaa polkua pitkin. Polku muuttui pikkuhiljaa huonommaksi kulkea, ja kohta kuljinkin aivan pelkkää metsää pitkin. Rinne järveen oli jyrkkä ja lehtien peitossa osittain. Paikotellen oli myös irtomaata, joka luisti jalkojen alla. Noin puolivälissä reittiä tuli vastaan koko rinteen pituinen jyrkänne. Siitä oli yli päästävä jotenkin, enää en takaisinkaan lähtisi. Löysin yhdestä kohtaa jyrkännettä köyden, joka oli kuitenkin niin vanha, etten uskonut henkeäni sen varaan. Vähän ylempänä rinnettä löysin jyrkänteestä kohdan, josta saatoin kuvitella kapuavani sen ylitse, ja onnistuinkin siinä.
Pian jyrkänteen jälkeen alkoi taas alle hahmottua polku, jota seurata järven toiselle puolelle. Turistit tulivat veneillä järven ylitse likaamatta kenkiään. Minä sitävastoin olin hieman kurassa sinne saavuttuani. Omalta reitiltäni olin löytänyt muutamia hienoja kuvauspaikkoja, joten reitinvalinta oli siinä mielessä onnistunut.
24-26.7.2004 Königssee - Rostock 40km
Aamulla otin kotimatkalle lähtemisen löysästi. En katsonut junaa valmiiksi, vaan köröttelin asemalle kaikessa rauhassa. Tämä kostautui sillä myöhästyin yhdestä junasta 10 minuuttia. Seuraava juna lähti 40 minuutin kuluttua, mutta koska sillä oli teknisiä ongelmia, myöhästyin seuraavasta junastani. Sain apua junien kanssa eräältä mustalta mieheltä, ja matkani jatkui kohti pohjoista. Päivä oli kuitenkin jo niin pitkällä, etten voinut mitenkään ehtiä Berliiniin Jonaksen luo. Myöhästyin Leipzigin asemalla Berliiniin lähteneestä junasta 20 minuuttia ja jouduin jäämään asemalle yöksi. Yö sujui ihan mukavasti, tilanteen huomioon ottaen. Jostain käsittämättömästä syystä olin ainut, joka sinä yönä Leipzigin asemalla yöpyi. Retkeni alussa olin yöllä paljon pienemmän kaupungin asemalla, ja siellä oli kymmeniä ihmisiä.
Seuraava juna pohoiseen lähti aamulla neljältä. Schöneste wochenende lippuni ei kuitenkaan olisi enää silloin voimassa, vaan joutuisin ostamaan uuden, mikäli en onnistuisi ostamaan sitä jonkun kanssa kimppaan. Samalla lipulla voi matkustaa enintään 5 henkeä. Aamulla junan laiturilla oli kaksi porukkaa, toisessa oli jo viisi henkeä, mutta toisessa vain kolme. Minulla oli tuuria, kun tämä kolmen porukka oli menossa vain Berliiniin saakka, sain ostettua heiltä junalipun 10 eurolla. Ei mikään paha hinta päivän matkustusoikeudesta DB:n paikallisjunissa.
Laivani lähti seuraavaa päivänä Rostockista, joten menin jo tutuksi tulleelle leirintäalueelle Rostockin eteläpuolelle Schwaaniin. Siellä minut jo muistettiin, vaikka olin yöpynyt paikassa vasta kaksi kertaa aikaisemmin.